#22

Nähdä Rooma ja kuolla. 



Nytkö voisin totetuttaa ne pään sisällä olevat ajatukset teoiksi. Olen nähnyt Rooman saanko nyt kuolla?

Näppäimistö tuntuisi olevan hieman pölyn peitossa. Päivät on mennyt töissä ja pitkällä viikonloppu reissulla Roomassa. Töissäkin ollut niin rankkaa, että tuntuu että puolikuolleena ja halvaantuneena olen tullut kotiin. Hyvä että olen saanut ajatuksia kulkemaan, kun energiat kulutettu töissä. Huomenna kuitenkin pitäisi alkaa normaali arki koulun parissa. Ehkä energiaa olisi salillekkin. Melkoinen morkkis, kun ei ole salillakaan pariin viikkoon käynyt ja heti tuntuu et kunto laskee. Ei tee edes mieli katsoa taas itseään peilistä, kun on riutunut, väsynyt ja laiska.

En rakastunut Roomssa, mutta vähän saatoin rakastua Roomaan.
Kuitenkin siihen matkaan palaten, oli oikein mukavaa. Olin äitini kanssa torstaista sunnuntaihin Roomassa, hieman syrjäisemmällä paikalla Hotellissa. Kuitenkin aika hyvien julkisten lähellä, joten ihan keskustassa tuli käytyä myös. Myös Vatikaanissa tuli pyörähdettyä, joten kaksi maata yhdellä kertaa.

Siellä oli myös tolkuttoman lämmin. Ihan 30 asteen paremmalle puolelle mentiin joka päivä. Pyrimme pysymään keskipäivän kuumimman hetken sisällä ilmastoidussa huoneessa. Meidän huone oli ylimässä kerroksessa ja näkymätkin parvekkeelta oli kauniit syrjäisempään kaupunkiin. Taloja oli paljon ja iltaisin näimme aina kauniin auringonlaskun. Näkymä täyttyi talojen valoista ja autojen liikkuvista ajovaloista. Kaupungissa oli paljon elämää.

Kaupungissa oli myös meidän lisäksi paljon turisteja. Yllätykseksi. Ja myös turistien juksuttajia. Tottakai meitäkin yritettiin ruusuilla saada antamaan euro tai pari ulkomaalaistaustaiselle miehelle. Rahaa ei herunu, joten ruusutkin palautettiin. Kuitenkaan en ruusulla olisi tehnyt mitään, kun minnekkään en olisi voinut sitä laittaa. 

Nautin myös hyvää ruokaa, sekä viiniä. Vaikka en alkoholista välitä, olimme kuitenkin Italiassa missä viiniä nyt kannattaa maistaa. Rose viiniä nautin enimmäkseni, joka oli ihan yllättävän hyvää ihan muutamana lasina ja seurassa. Viini myös kaupoissa oli tolkuttoman halpaa, ehkä reilun euron! Ehkä niidenkin joukossa on viinejä jotka on ihan juotavia ja laadukkaita. 

 Rakennukset olivat tolkuttoman kauniita. Ja isoja. Mietimme kuinka nekin rakennukset on joskus aikoinaan rakennettu, kun kiveä ja marmoria ne olivat. Kuinka niin korkeita rakennuksia saa aikaiseksi. Mutta se onkin mysteeri menneisyydessä.
Vatikaanissa olevassa Sikstuksen kappelissa pääsin omin silmin näkemään kuuluisan Michelangelon maalauksen ''The creation of Adam''. Kappelissa piti olla täysi hiljaisuus, kunnioittaen uskontoa. Sekä valokuvien ottaminen oli kielletty, joten omaan muistiini jäi vain maalauksien ja kappelin kauneus. Vaikka kappeli olikin täynnä muita turisteja, ei pieneltä supinalta voinut välttyä. Vartijat kappelissa kuulutti vähän väliä ''Silenzio, Silence'' sekä ''Shhhh...''.

Sen jälkeen kappeli oli aina hetken täysin hiljainen.

Unohtumaton oli kyllä tämäkin reissu ja paikka minne haluaisin uudestaan. Paljon nähtiin, mutta sitäkin enemmän jäi näkemättä. Roomassa on ihan liikaa nähtävyyksiä, että olisi tarvinnut pidemmän loman. Ehkä joskus kuitenkin tulen sinne eksymään uudestaan. Jos en ole jo kuollut.

Matkaa on kiva miettiä taas koulun penkillä, joka jatkuu taas normaaliin tahtiin. Ihan kiva saada takaisin pitkäksi aikaa rutiini, jota olen ikävöinyt. Lomasta olen nauttinut ainakin vähäsen, vaikka todella nopeasti on mennytkin. Paljon on myös mielessä mistä haluankin kirjoittaa tänne lisää myöhemmin.

#21

Taas mä teen sen. Pakko saada ajatuksia ulos päästä. Vaikka liikunta auttaa purkamaan joitakin tunteita, niin ei se auta joidenkin ajatusten kanssa. Ne mä haluan kirjottaa, koska se tuntuu hyvältä.

Paljon on tapahtunut ja tulee tapahtumaan. On menetystä, toivoa, rakkautta, surua, pelkoa, kauneutta. On normaalia, että elämässä tapahtuu kaikenlaista, ylä- ja alamäkiä. Mutta joskus se on raskasta, kun yhdessä päivässä tulee koettua hurjin vuoristorata ikinä. Kuitenkin aika hyvin olen onnistunut pitämään tasaista tahtia, en ole sortunut maahan ja jaksanut tsempata itseäni parempaan päin. Olen hieman ylpeäkin miten hyvin olen osannut käsitellä ajatuksiani ja elämääni.

Kaikkea on tapahtunut ja olen tehnyt paljon, kerron vain kuitenkin suurimmat ajatukset päältä.

Ensimmäinen, sydäntä sattuva, menetys tapahtui kesäkuussa. Päätimme päästää rakkaan perheenjäsenen vihdoin kivuistaan ja sateenkaaren toiselle puolelle. Se sattuu vieläkin. En voi käsitellä asiaa vieläkään ilman kyyneliä. Silitin hänen kuonoa koko lähdön ajan. Muistan ne viimeiset 3 hengenvetoa ja kuinka hoitaja sanoi: ''Sydän ei ole sykkinyt hetkeen ja taisi olla viimeinen hengen veto. Nyt on nukkunut pois.''

Se romahdus. Se oli peruuttamatonta. Enää en voinut sanoa, että jää vielä hetkeksi. Ulkona satoi, kun pääsimme pois, kuin taivas olisi itkenyt kanssani.

Tätä ikävää on vaikea unohtaa. Kotona on hiljaista ja rauhallista. Tyhjää.

 

Nykyään opiskelen. Turvallisuusalaa. Se saa hieman ajatuksia ja aikaa kulumaan, että aikaa ei jää huonoille ajatuksille. Sekä on jotain mihin tähdätä, jokin päämäärä. Olen pärjännyt ihan hyvin. Olen saanut uusia kavereita ja opettajat ovat olleet huippuja. Olen nauttinut olostani siellä, enkä kadu paikan hyväksymistä. Hieman saa tukea ja ensimmäisen askeleen kohti POLAMK:ia ja poliisin uraa. Vaikka sekin on vielä kaukana tulevaisuudessa, niin se on yksi päämäärä mihin tähtään. Ainakin yritän.

Tulevaisuuteen katsoen, kahden viikon päästä lähen äitini kanssa Roomaan neljäksi päiväksi. Pieni irtiotto loma on ihan hyväksi. Myös äitin kanssa pääsee viettämään vähän erilaista aikaa. Matka oli aika yllätys ja nopeasti varattu, mutta kuitenkin yhtä mieltä oltiin asiasta. Saa nähdä miten selviämme matkasta. Varmaan kirjoitan matkasta jotain blogiin.

Haluaisin taas hirveästi alkaa kirjoittamaan. Viime kerrasta kuitenkin huomattua, vaikka yritin aloittaa, niin siihen yhteen kirjoitukseen se jäikin. On vain alkanut pakkautumaan kaikkia ajatuksia, joita haluaisin purkaa kauniisiin lauseisiin ja kirjoittaa kaiken. Paljon olen kuitenkin keskustellut ystävieni kanssa, se auttaa, mutta eivät hekään jaksa sitä ikuisesti kuunnella päivästä toiseen. Tänne saan kirjoitettua sen niin monesti kuin haluan, eikä kenenkään ole pakko vastata siihen. Olen kuitenkin sitten saanut sanottua asiani, enkä jää sitä pitelemään sisälläni. Muuten se saattaisi taas aiheuttaa jotain pahaa, mitä en enää haluaisi elämässäni tapahtuvan.

Olen kuitenkin nauttinut kesästä ja sen tuomasta lämmöstä, sekä hiestä. Aurinkoa olen ottanut niin paljon, että ihosyöpää voisi kohta epäillä. Olen lukenut kirjoja ja nauttinut jäätelöstä. Heittänyt jopa talviturkinkin! Kerännyt yli viisi kiloa mansikoita ja syönyt niitä ähkyyn asti. Mansikat ovat vain jotain liian hyvää ja jos voisin, niin eläisin pelkillä mansikoilla. 

 

Muuten olen voinut aika hyvin. Olen alkanut pitämään itsestäni enemmän ja enemmän, sekä pitämään huolta. Käyn liikkumassa säännöllisesti ja syön melko hyvin. Usein on ihan mukava katsoa peiliin ja hyväksyä itsensä. Vaikka itsevarmuus ja itseni rakastaminen on asia mitä opettelen varmasti koko elämäni ajan, mutta hyvään suuntaan olen menossa. Kuitenkin mukaan mahtuu päiviä, että peiliin katsominen ei tule kuuloonkaan ja itseni rankaiseminen tutnuu ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Mutta kai sekin on ihan normaalia jossakin määrin. En kuitenkaan anna valtaa sille.

Katsotaan nyt alkaako ajatukseni tuotanto olemaan yhtä aktiivista kuin joskus, jos aloittaisin taas pikku hiljaa palaamaan tekstin tuotannon pariin. Unirytmi on hieman sekaisin, mutta onneksi on lomaa vielä muutama viikko ja voin nauttia siintä, että ennen seitsemää täytyisi herätä. Voin unohtaa herätyskellon kokonaa ja antaa sisäisen kellon tikittää. 

Kiitän, kuittaan ja nukkumaan.