Samaa väriä niistä lähtee, ehkä pientä sävyeroa voi näkyä. Kuitenkaan tätä mustaa, täydellistä digitaalista tekstiä ei ole hetkeen kirjoitettu. On taas aika avautua näiden näppäimien avulla, kauniiseen ja äärettömään digitaali maailmaan.
Olin siis Polamkissa (Poliisi Ammattikorkeakoulu) pääsykokeissa. Olin hyvillä mielin, vähän pessimisti. Hyvä vain, lähdin kuitenkin tippa silmässä ja leuka rinnassa uusia pettymyksiä kohti. Kuntotestissä tuli hylkäys. (Oikeasti todella vaativa) Ihan peruskunto ei siihen riittänyt itsellä. Olen kuitenkin aika pieni ja vaikka hevosien kanssa puuhastellut, mikä on todella fyysistä hommaa, niin se ei tällä kertaa riittänyt. Kuitenkin juoksu testistä olin todella ylpeä itsestäni. 1500 metriä aikaan 6.55! Alitti miestin maximi ajan, joten saa olla tyytyväinen. Vaikka hieman nauratti, kun kuullostin ravihevoselta, mikä ravaa henkensä edestä raviradan viimeisen kaarteen kohti maaliviivaa. Vaikka hylkäys tuli, olen valmis hakemaan uudestaan. Vaikka olin yksin koko paikassa, tunsin sen olevan paikka, missä haluan opiskella ja valmistautua tulevaisuuteen. Ja voi niitä mahdollisuuksia erikoistua. Tavoitteena itselläni Ratsupoliisi tai Koirayksikköön. Joten, salikortti hankittu ja kunnon treeni päälle.
Salista puheen ollen, siintä olenkin saanut uuden harrastuksen. Pari päivää käyty ja aina kotiin tultuani toivon pääseväni jo takaisin. Vietän siellä n. 2 tuntia päivässä. Ensimmäiset 10 min menee venyttelyy ja päällistelyyn. 50 min menee lämmitellessä juoksumatolla, kävelyä ja juoksua väliin. Yritän pistää itseni hiemaan koville ja katsoo miten pystyn juoksemaan. Huomasin kuitenkin tänään vasemman taipeen alkavan tietyssä kohtaa rasittua ja hieman sattumaan. Tuntuu kuin hermo menisi huonosti ja jalka alkaisi hieman puutua. Kuitenkaan ei haitannut koko treeniä. Ajattelin jo ostaessani korttia, että hyvästi rahat, mutta tervetuloa booty! En kuitenkaan ihan kevyitä pikku juttuja tee siellä, vaan haluan jossain tuntuvankin, että olen tehnyt jotain! Kädet tietysti on listan kärjessä. Minulla nimittäin on hirveän huono käsivoima ja sitä pitääkin treenata.
Minulla oli myös synttärit juuri viikko sitten. Sen vietinkin Turussa ja iso kiitos kaikille, keitä oli mukana, kun täytin pyöreitä! Juhlimistakin oli senkin edestä. Olimme nimittäin K24 baarissa, missään ei kysytty oikeastaan papereita. Mietin että olenko jo niin vanhan näköinen. Mutta nyt ollaan taas vuosi lähempänä kuolemaa. Lahjaksi sain uuden puhelimen äitiltäni, siskoltani sain pienen selviytymispakkauksen ja Iskältä tietysti rahaa.
Muuten on mennyt oikein hyvin. Sali on piristänyt mieltäni hurjasti, vaikka välillä ollut vähän huono fiilis. Ei oikeastaan huono, surullinen. Yksinäinen. En muista edes miltä oma ääneni kuulostaa, kun olen päivässä sanonut 2 lausetta maksimissaan. En tiedä tietääkö kukaan fiilistä, kun haluaisi halauksen tai seuraa, mutta vain siltä tietyltä henkilöltä. Olen yksinäinen ja haluaisin seuraa, mutta en halua nähdä ketä tahansa. Joskus voisi antaa mitä vain, jotta tulisi huomatuksi. Olen aina se kenen ääntä ei kuulla porukassa. Olen kirjaimellisesti huomannu sen. Selkeästi sanon sen, normaalilla äänelläni, mutta kukaan ei kuule. Ei edes katso suuntaani. Yritän. Yritän todella.
Mutta täytyypi mennä askertelemaan Iskälleni Isänpäivä kortti ja odottelemaan aikaa.
