Tuli tehtyä myös pieni seikkailu Imatran keskustassa ja metsissä. Olin kaverin kanssa pienellä Pokemon reissulla ja tuli samalla käytyä hylätyllä hotellilla. Aluksi olin ihan innoissani, että pääsen käymään siellä sisällä, kun kaveri kertoi että siellä on hienoja graffitteja. Mutta pihaan päästessä iskikin pieni lamaannus ja itku oli lähellä, vaikka mitää hätää ei ollutkaan. Minusta kaikki paranormaali on liian pelottavaa. Odotin koko aika näkeväni jonkun varjon jossain. Säikähin jopa perhosta, mikä lensi ajovaloihin. Päätin kuitenkin, että aijon tulla uudestaan joskus päivällä. Sitten ehkä uudestaan uskallan tulla illalla.
Yskä jaksaa painaa vieläkin päälle. En ymmärrä miksi haluan juuri nyt kolmelta aamuyöstä kirjoittaa blogi tekstin, vaikka voisin mennä nukkumaan. Enää ei kyllä väsytäkkään, kun tuli nukuttua niin pitkään. Pitäissi meikitkin mennä pesemään ja muuta vastaavaa. Onneksi ei ole mitään kummallista huomenna, niin ei tarvitse ainakaan sitä panikoida. Tämä syksyebola on jotain niin hirveää. Loppuuko tämä kidutus koskaan? Loppuisiko tämä tuska koskaan?
