Se tunne kun haluaisit vain unohtaa, mutta samalla et halua unohtaa. Miksi ihmeessä olo voi olla näin vaikea. Ikinä en halua kenellekkään mitään pahaa ja sitten saa mennä illalla sänkyy peläten. Vaikka miksi ikinä se minua liikuttaisi mitä muilla on meneillää. Silti jotenkin takaraivossa tuntuu jotain. Nyt kuitenkin yritän vain olla, rauhottua ajatusten kanssa ja kertoa nyt jotain aivan muuta.
Siskoni tuli viikolopuksi tänne Lappeenrantaa auttamaan minua muutto hommissa. Kaupoista on käyty vinguttamassa Visaa ja nyt se onkin melko kevyt kortti. Tarpeellisia asioita on kyllä saatu aikaseksi hankittua ja vielä kyllä puuttuu joitakin mitä tarvitsen. Ehkä jos kerkeäisi kierrätyskeskuksessa käymään katsomassa jotain hyllyjä tai peiliä. Ensiviikosta taitaa tullakkin melko yksinäistä, lukuunottamatta ratsastustunteja ja niitä hetkiä kun istun Armadan Coffee Housessa kahvilla katsellen ohikulkevia ihmisiä. Ei sitä tiedä, jos joku sattuisi tulemaan kahville, mutta koulut ja työt ovat alkaneet niin ei välttämättä illalla enää jaksa. Pitäisi koko kämppäkin saada myös johonkin kuntoon, että kehtaa pyytää ketään edes sisälle. Kissakin lähtee huomenna siskon mukana takaisin Vantaalle, niin ei ole täällä minun tielläni, kun yritän saada jotain aikaiseksi.
Projektina olisi myös vaatekaapin totaalinen siivoaminen. 5 korillista täynnä vaatteita ja vielä olisi lattialla yksi matkalaukullinen vaatteita. Mihin saan kaiken oikein mahtumaan? Tarvisin varmaan 3 kaappia vielä lisää niin sitten alkaisi tuntua, että vaatteet mahtuukin jonnekkin. Kuitenkin, kun katsoo kaappiin ei ole kyllä mitään päälle pantavaa. Käytän vain muutamia tiettyjä vaatteita ja sitten muut ovat vain niin, että en halua heittää millään ilveellä pois, koska jos satun vielä käyttämään.
Unohdin kokonaan, että pitäisi Lauraa nähdä ensiviikolla! Keskiviikkona menen myös Petrin henkiseksi tueksi ja seuraksi Unioniin, eli minulla taitaa ollakkin koko viikko ihan täynnä. Kerkiänköhän yhtään laittamaan tätä kämppää yhtään. Apua, nyt tuli jopa tosi hyvä fiilis, vaikka on koko ilta tuntunut yheltä myrskyltä pään sisällä. Ehkä se myrsky alkaa laantumaan ja tulee kaunis auringonlasku.
Olo ollut hirveetä vuoristorataa taas. Yhden päivän aikana onnistuu käymään kaikki tunteet läpi. Ihme huumaa, aivan kuin olisi ottanut ekstaasia ja tripannut jossain täydellisessä satu maailmassa. Tuntunut kuin olisi kahlannut mutalammikossa jalat maitohapoilla, mutta paikoilleen ei voi jäädä muuten uppoaa mudan syvyyksiin. Tuntenut tyyneyttä, rauhattomuutta, pelkoa, ahdistusta. Miksi kaikki tuntuu vain liian monimutkaiselta. Ajattelen varmasti aivan liikaa. Joten kuvia olisi nyt kivempi katsella.
